Rapulasta ja taifuunista on selvitty.

Ensin kävimme katselemassa perinteistä rituaalia: nukkejen polttamista. Nuket ovat japanilaisessa kulttuurissa ilmeisen arvostetumpia kuin länsimaissa. Uskomusten mukaan nukkeen siirtyy osa omistajansa sielusta ja sitä ei saa vain heittää pois roskikseen vaan sille pitää suoda kunnolliset hautajaiset. Jos nuken heittää roskikseen niin omistajalle seuraa huonoa onnea. Tällaisissa tapahtumissa munkit pitävät käytännössä aivan samanlaiset rituaalit kuin ihmisten hautajaisissa ja kaikki saavat tuoda omat nukkensa poltettavaksi ja heittää niille soveliaat jäähyväiset.

Takaisin maallisiin. Tokion suurin kauppakuja; noin niinkun suurin pikku kojuista koostuva kauppakuja kai.

Takaisin Tokyo Bayhin, josta löytyy edellisten lisäksi Toyotan autotalli, jossa voi ihailla Toyotan uusia ja tulevia autoja siviili- ja autourheilupuolelta. Sekä pienimuotoinen automuseo. Naapurista löytyi myös erikoinen eurooppakauppakatu. Kokonaan vanhaan eurooppalaiseen arkkitehtuurin tyyliin rakennettu kokoelma katuja täynnä eurooppalaisia kauppoja ja tuotteita. Erikoiseksi tämän tekee se, etta katossa on kuva taivaasta ja valaistus muuttaa sen näyttämään eri vuorokaudenajalta. Vuorokausi kului aina olikohan 10 minuutissa.

Lisäksi kävimme maailmanpyörässä joka vei matkustajansa 115 m korkeuteen.
No comments:
Post a Comment