Homma on jo ohi, mutta vielä lienee syytä yhdelle merkinnälle. Ensinnäkin, yksi onneton meni ja nukkui pommiin lähtöaamuna ja myöhästyi lentokoneesta. Siispä meidän piti rakentaa korvike nauttimaan kanssamme viimeisistä euroopan unionin meille kustantamista herkuista ennen paluuta Suomeen ja arkeen.



Tässä vielä lienee syytä heittää pieni loppukaneetti. Näiden viimeisten päivien lisääminen tänne "päiväkirjaan" kesti näin kauan jo siitäkin syystä se oli aika surullinen urakka. Nyt kun ne on lisätty niin tuntuu että se on todellakin ohittamattomasti ohi. Ei voi muuta sanoa kuin että uskomattoman hienoa aikaa oli.

Pistetään tavarat kasaan, siirrytään Tokioon, pidetään esitelmä kuluneesta vuodesta ja sitten pois. Minulla ei ole tästä viimeisestä päivästä oikein mitään kuvia ja vähemmän mielenkiintoista se olisikin, joten jääköön viimeiseksi kuvaksi Japanista tämä, joka on otettu juuri ennen kuin jätämme Hitachin taaksemme ja kaikki tärkeimmät ihmiset ovat mukana hyvästelemässä.

Viimeinen työpäivä, mutta sitä ennen surullinen kuva Enricosta juuri ennen eron hetkeä; nimittäin auton myymistä.



Viralliset läksiäisethän oli jo hoidettu, mutta hauska vartija piti vielä hyvästellä.


Lisäksi sain tietää missä muutamat työkaverit käyvät syömässä, kun heitä ei koskaan näy ruokalassa. 10 minuutin vuorelle kiipeämisen jälkeen pääsee mukavalle näköalatasanteelle. Kai tämä on ns. kaikkien hyvin tuntema salaisuus.

Sittenpä onkin vain lähinnä loppuhässäköitä ja läksiäisjuhlia jäljellä. Japanissa työpaikalla järjestetään aina läksiäisjuhlat ja miksei myös tuliaisjuhlat. Vakavat osuudet hoidetaan nopeasti alta pois. Vaikka sitä ei ehkä uskoisi niin kyllä japanilaiset osaavat iloita. Tässä onkin jo päästy kädenvääntövaiheeseen.



Läksiäislahjasta kiitos kaikille. Kuvassa olevan herran nimeä en nyt muista, mutta muistan etten koskaan saanut mitään selvää hänen puheestaan koska puhui hyvin vahvalla Osakan aksentilla.



Muitten Hitachin tuttujen kanssa pidimme omat juhlat, mutta ne kuvat eivät ole näinkään julkaisukelpoisia.

Sittenpä aloiteltiinkin jo paluumatkaa etelärannikkoa pitkin. Siinä piti käydä mm. katsomassa hylkeitä, mutta ei näkynyt joten se siitä. Ja kun reissulla oli tullut ryvettyä ja urheiltua jo hieman liikaakin, niin kylpylä oli paikallaan, vaikka saikin purra hieman hammasta kun upotti palaneita raajoja kuumaan veteen. Tässä valkoisen miehen tyyliä.


Pikaisesti ehti myös käydä ihmettelemässä kylää joka oli maanjäristyksen jälkeen jätetty koskemattomaksi... ja turistikohteeksi. Osa maasta oli noussut, osa laskenut ja sieltä täältä maasta nousi vieläkin höyryä.


Matkamme viimeinen varsinainen nähtävyys oli tämä laavamokkula ja sen vieressä oleva vuori josta sen näki paremmin, mutta jätettäköön tämä kuva viimeiseksi siltä reissulta.

Ylös, ulos ja ylös rausudakelle. Alkunousu helteessä ja kovalla kosteusprosentilla meinasi pistää koville. Onneksi matkan varrelle sattui luonnonmukaisia vilvoittelupaikkoja.


Juomaan näistä ei kyllä kannata alkaa rueta. Hieman ylempää löytyi kovasti rikiltä haisevia puroja. Yli pitäisi koittaa päästä paitsi kuivana niin myös terveenä.


Vaikka ylhäälläkin oli vielä kovasti shortsikeli, niin lumileikkeihinkin pääsi.


Tässä ollaan jo melkein huipulla. Tosin viimeinen nyppylä oli hieman riskiurheilua, joten Atsuko jäi odottelemaan vesihanan ääreen. Olimme ollaat hieman turhan varovaisia vesivarastojen suhteen (kun se kuitenkin piti kantaa ylös asti), mutta onneksi täältä löytyi jonkin sortin lähde. Muuten olisi voinut mennä olo aika heikoksi. Attila on vielä jossain, kun hän lähti vaihtoehtoista reittiä jonkun nyppylän ympäri.


Vihdoinkin huipulla ja lisää hulppeita vuoristolääkärimaisemia. Niitä tällä reissulla ainakin pääsi näkemään riittävästi. Mikäli oikein ymmärsin niin tämä viimeinen rosoinen nyppylä näkyy juuri edellisen päivän pimeässä kuvassa vuoren huipulla keskellä kolmesta nyppylästä.


Päivä alkoi jo pimetä tässä vaiheessa, mutta onneksi alas pääsi huomattavasti nopeammin kuin ylös.

Tämä voi olla samaa päivää kuin edelliset tai miten lie. Nyt ollaan jo päästy rausudaken liepeille.

Illan vietteeksi vähän pyöritään lähistön metsissä. Takana näkyy vuori jonne seuraavana päivänä olisi tarkoitus kavuta. Näissä maisemissa esiintyy kohtuullisen paljon myös karhuja, mutta ei sattunut meitä kävelemään vastaan.


Reissussa on välillä vähän rähjääntynyttä. Lohta a lá trangia ja otsalamppu. Bon appetit.