Kakkaaaa.. uppasin isot isot kuvat.. no enpä tiiä miten poiskaan ottasin, niin jääköön.

Tällaisessa paikassa yötä tällä kertaa. Yöllä kun saapuu majapaikkaan niin ei pimeässä tiedä mikä mörskä lie ja aamulla saa yllättyä iloisesti. No mörskähän se kyllä sisältä oli mutta halpa. Tätä pirun pitkää siltaa pitkin pääsee Shikokun saarelle (yksi japanin neljästä pääsaaresta).

Ensin oli tarkoitus mennä katsomaan vesipyörteitä, mutta ne olivat päässeet loppumaan ja olivat kuulemma olleet pieniäkin sinä päivänä, joten se niistä.

Rankan loman viimeisenä päivänä lienee paikallaan ottaa rauhallisesti. Eihän tämä mikään turistiranta ollut - olimme ainoat asiakkaat - mutta riittävästi hiekkaa Danielin hautaamiseen.

Iltasemmalla käytiin tutustumassa taas arkkitehtuurin ihmeisiin. Minua nämä ei niin hetkauta. Hieno kuva kuitessi.

Toinen samaa sarjaa. Jumalaton kolossi putouksineen ja puutarhoineen ilman mitään näkyvää tarkoitusta. Ilmeisesti ihan vaan arkkitehdin iloksi.

Ja toista pirun pitkää siltaa saaren toisesta päästä ulos Kobeen nukkumaan. Jonkin sortin ennätyspitkä silta kuulemma (world's longest suspension bridge, sanoo internet). En tiiä. Seuraavana päivänä sitten ajellaan takaisin Hitachia kohti, joten tämä jääköön viimeiseksi kuvaksi tältä reissulta.

Sabishii..

Sen verran vielä pitää sanoa, että täällä on käytössä käsite "toukokuun tauti", joka tarkoittaa, että ihmiset ovat yleensä todella masentuneita kultaisen viikon jälkeisen viikon, kun pitää palata töihin. Pientä oireilua tuli itellekin.

Karaokeboxista uuteen päivään.

Aamulla tuli vielä koisittua pari tuntia autossa auringon mukavasti lämmittäessä. Auto oli parkkeerattu Hiroshiman linnan eteen, joka siis näyttää tältä. Onhan siinä varmasti ollut samurailla aikoinaan hommaa kun ovat yrittäneet valloittaa tätäkin linnaketta. Ei vaan millään jaksais meikä.

Muut lähtivät tutustumaan atomipommimuseoihin, jotka minä olin jo nähnyt, niin menin puolestani tutustumaan taidemuseoon ja sen yhteydessä olevaan (maksulliseen) puistoon. Täältä museosta löytyy Salvador Dalin kuuluisa taulu, jossa on venyvä kello ja muutakin mukavaa.

Puistossa lueskelin kirjaa aikani ja satuin törmäämään myös jonkin sortin fotosessioihin ilmeisesti naimisiin menossa olevista pariskunnista.

Iltapäivällä suuntasimme portille. Tämä koko saari oli alunperin niin pyhä, että sinne ei saanut rahvas lompsia sellaisenaan vaan kaikkien tulijoitten piti tulla veneellä portin läpi jotta puhdistuu henkisesti (tai jotain sinne päin). Nousuveden aikaan portti on veden vallassa. Tässä kuvassa on jo vesi aika alhaalla.

Tässä vaiheessa alkaakin sitten olla laskuvesi parhaimmillaan, joten lienee ryhmäkuvan paikka. Taustalla näkyy runsaasti ihmisiä tonkimassa rantahiekkaa. Kaivelevat sieltä simpukoita keittoon. Liekö pyhät simpukat tavallisia simpukoita herkullisempia.

Edellisenä iltana oli tiukka paikka, kun ei meinannut saada yöpaikkaa mistään. Hiroshimasta, jonne oli tarkoitus mennä nukkumaan, ei löytynyt yhtään vapaata huonetta, koska siellä oli jonkin sortin festivaali käynnissä. Mukava sinänsä, että sattuu tapahtumaan siellä minne olemme menossa, mutta nukkuakin tekisi mieli.

Pienestä kylästä noin 30 km Hiroshimasta pohjoiseen löytyi lopulta yösija ja ei yhtään hassunpi sellainen. Perheen omistuksessa olevasta temppelistä sai huoneen nukkumista varten edulliseen hintaan. Täydellistä.

Aamulla ehti matkan varrella ennen Hiroshimaa käydä katsastamassa entisen hopeakaivoksen. Kauan kauan sitten näitten kaivosten saaliita tuli moni jeppe ympäri aasiaa ja jopa euroopasta asti havittelemaan.

Aito idyllinen japanilaisen maaseutuä vuoria ja riisipeltoja. Aitoa Japanilaista maaseutua ei sinänsä tarvitse kaukaa hakea, kun asuu Hitachissa, mutta idyllistä Japanilaista maaseutua ei Hitachista löydy. Vai liekö syynä idyllisyyden tunteeseen vain kaunis keli...

Hiroshiman kukkaisfestivaali juhlisti yllättäen maailmanrauhaa. Ihmisiä oli vimmatusti ja kadunvarret täynnä perinteistä torimeininkiä. Erikoisempaakin tapahtumaa löytyi.

IiIiHaNaAa. Ikisuosikkini Hinoi Team livenä! Nyt voin kuolla rauhassa. Me kaikki, minä ja kaikki alle kouluikäiset pirpanat, olimme onnemme kukkuloilla. Tässä vielä lisää samaa herkkua: Night of Fire.

Aikasemmin blogissa oli mielestäni kuva tästä hökkelistä, joka tuhoutui atomipommin räjähdyksessä ja on jätetty sellaisenaan muistoksi tapahtumista. Joen rannalla oli jonkin sortin musiikkitarjontaa ja rakennus sai juhlavalaistuksen, joka vaihtui musiikin mukaan.

300 jenin hintaan sai ostettua kynttilä, johon sai sitten rustata viestin. Illan pimetessä nämä tuhannet kynttilät sitten poltettiin yhdessä.

Pinche tarjoilee herkkää tulkintaa... koska yösijaa siis ei ollut vieläkään tarjolla niin piti turvautua jo joululomalta tuttuun konstiin eli karaokeen yöksi...

Tottorista löytyy myös aavikko! Ja siitähän ilo irtos.

Miltä näyttää kun lumikinosten keskellä kasvanut suomalainen pistetään Japanilaiselle aavikolle?

Tältähän se näyttää.

Jätimme automme ensin yhteen aavikon kulmaan (pienihän se on). Aikani käppäiltyäni ihmettelin, että mikähän väenpaljous tuolla yhdellä dyynillä on.

Tämähän oli tämmöinen japanilaisten turistien kiipeilydyyni! Kaiken hyvän lisäksi dyynin juurelta löytyi kaksi kelkkaa, joilla sai ottaa sitä iloa irti, ja mehän otettiin.

Ihan mukavan oloinen paikka. Jos lämpöä olisi ollut yli 14 astetta niin olisi ehkä saattanu viettää rattoisaa kesäpäivää rannalla.

Tässä jälleen italialaisen tyylinäytettä. Etsi kuvasta lentävät aurinkolasit.

Irroittelun jälkeen kaarsimme izumo taishan kautta. Täältä löytyy iso iso röykkiö temppeleitä. Yleensä japanissa lasketaan kuukausia １月、２月、３月 (eli 1kuu, 2kuu, 3kuu) jne, mutta kuukausilla on myös perinteiset nimet ja lokakuun nimi on "jumalaton kuukausi". Nimi tulee siitä, että legendan mukaan lokakuussa kaikki jumalat kokoontuivat izumo taishaan. Mitä ne/he siellä sitten tekevätkin... sitä ei tarina kerro. Kuvia ei nyt tästä tule, kun eiköhän niitä temppeleitä olla nähty jo ihan tarpeeksi.

Osakasta päästiin pikkuhiljaa etenemään. Matkaa ei suoraan ajettuna olisi jäljellä enää niin hirveästi, mutta päätimme lähteä vierailemaan pohjoisrannikolla, sillä takaisin tullessa ajaisimme kuitenkin etelärannikon kautta. Perinteisiä turistikohteita luvassa nyt.

Ensin käytiin ihmettelemässä jotain arkkitehtuurin kummallisuutta. Kristinuskoa todistava kirkko, jonka oli suunnitellut joku kuuluisuus. Matkaseurana oli puoltoista arkkitehtiä niin pieni myönnytys siihen suuntaan.

Matkan varrelle sattua muun muassa Japanin suurin linna (kai). Ei se niin kovin suuri ole, mutta korkeahko kylläkin. Harakiri-alttarit ja kaikki löytyi.

Kohde numero kolme oli kurakoen (kai) puisto. Ilmeisesti tämäkin Japanin hienoin puisto ainakin jonku mielestä. No onhan se hieno!

Illan päätteeksi ajoimme yöpymään Tottoriin, josta löysimme yllättäen Elviksen! No ei vaineskaan, vanha tuttavamme Pinchehän se (oikea nimi on jotain muuta, mutta sanotaan vaikka näin, että jos menette meksikoon niin älkää kutsuko ilkeän näköisiä kavereita nimellä pinche).