Eihän tästä saaresta tule mitään kun sataa vain joka päivä. Nopeasti saaren viimeinen turistikokemus plakkariin ja sitten takaisin pääsaarille jossa paistoi aikaisemmin koko ajan aurinko.

Kajakkiretki vesiputouksille (eri putoukset). Mikäpäs siinä, viidakon siimeksessä on sopivan lämmintä näilläkin keleillä, vaikka meren rannalla tuuli on vimmattu. Me amatöörit otimme yhteisen kellukkeen.

Mikä voima, mikä tyyneys, vain vaaleat kutrit hulmuavat etelätuulessa.

Vesiputouksia kutsuttiin nimellä vaarin parta ja siltähän se näyttääkin: valkoinen pitkä parta hulmuaa.

Uuttakin oppii. Mikäli siis oppaan puheista mitään ymmärsimme tai häneen on uskomista, niin näistä koloista on tullut ylös katkarapuja?!?! En käsitä.

Ja sitten takaisin pääsaarille. Kaduilla oli käynnissä rumpusoolo kertaa neljä (jopa kertaa kahdeksan ennen tätä kuvaa). Mikä voima, mikä tyyneys, mutta ei vaaleita kutreja etelätuulessa, HAH.

Tälle päivälle ei enää muuta ehdi kuin etsiä majapaikan. Kevyt päivä. Matkaopas suosittelee erästä paikkaa mainoslauseella ”vaihtoehtoisten heppulien tapaamispaikka”, joka sattuu myös olemaan kaupungin halvin... eli paras ja halvin. Hippiyhteisön omistuksessa oleva nelikerroksinen kivitalo oli pistetty sisältä uuteen uskoon.