Nyt kun mömmöillä on saatu pää ”selväksi” niin voidaankin suunnistaa viidakkoon. 15 km viidakossa pitää lääkärin loitolla.
Ihan ensimmäisenä kaupan kautta varastojen täydennys. Kaupan parkkipaikalla törmäämme ilmeisesti saaren ainoaaseen ulkomaalaiseen meidän lisäksemme. Amerikkalainen ystävämme Steve oli aikeissa tehdä saman reissun kuin mekin, mutta epäröi lähteä yksin joten joukon jatkoksi vaan. Oli kaksi vaihtoehtoa: joko menemme ensin jokilaivalla keskelle viidakkoa ja kävelemme toiseen päähän tahi kävelemme toisesta päästä keskelle viidakkoa ja jokilaivalla ihmisten ilmoille. Keskellä viidakkoa on vesiputoukset. Koska automme oli vuokrattu toisesta päästä niin tämä ratkaisi asiaa aika lailla. Aavistuksen mutkikkaammaksi asian tekee se, että oppaan mukaan patikointi kestää 8h ja meillä oli aikaa lähtiessä jonniin verran alle 7h viimeisen lautan lähtöön. Keskeltä viidakkoa ei ole muuta tietä pois kuin kävellä takaisin. Turha mainitakaan että kännykäthän lakkasi toimimasta kilometrin päässä asutuksesta. Mitä reipas espanjalainen seikkalijamme ei kehdannut mainita oli että mikäli kukaan ei ole mennyt viimeistä edellisellä laivalla putouksille niin viimeinen laiva jää kalenterista pois. Sanomattakin on selvää että mitä syvemmälle metsikköön pääsimme niin sitä enemmän satoi vettä. Siksi kai näitä kutsutaan sademetsiksi.

Ennen. Huomatkaa erinomainen varustautumiseni.


Ensimmäiset kolme kilometriä olivat suorastaan autotietä, mutta sitten alkoi varsinainen samoilupolku, jota riitti siis noin 11 km. Välillä polku jopa katosi näkyvistä mutta neljään pekkaan etsiminen onnistui kohtuullisen luontevasti. Polku nyt oli kuitenkin merkitty tasaisin väliajoin puihin. Siitä huolimatta meno oli aikamoista tiukan aikarajan, vuoristoisten polkujen ja jokien ylitysten vuoksi.
Ruokahuolto on onneksi kunnossa.
Reipas espanjalainen seikkalijamme putouksilla. Repusta törröttää matkamuisto: puukeppi jolla voi ainakin tappaa riistaa sitten kun vietämme yön viidakossa ilman ruokaa sateessa (paitsi yksi ananas). No vaikka loppujen lopuksi selvittiin ihan perunalastuilla niin ainakin ko. kepin kanssa saatiin aikaiseksi kiitettävästi ongelmia lentokentillä.
Jälkeen.
Näin päivänvalossa majapaikkamme näyttää suorastaan lukaalilta. Nyt saimme isännänkin kiinni, eikä ollut vihainen edellisillasta vaan tyytyväinen kun sai asiakkaita.
No comments:
Post a Comment