Tuesday, November 08, 2005

Sarjassamme eipä-sitten-opiskella-vaan-pidetään-vaan-hauskaa jakso teeseremonia. Ei nyt naurettavan hauskaa kuitenkaan, koska tarkoitus on juoda teetä kauniisti, rauhallisesti ja harmoniassa.

Seremonia suoritetaan pienessä tatamihuoneessa, jonka keskellä on tulisija ja pannu jossa vesi keitetään. Kyllä, tuosta reiästä käydään sisään huoneeseen. Tee ei ole tavallista pussiteetä vaan vihreää teetä joka vispataan kuohkeaksi tai jotain sinne päin.

Huoneessa liikutaan omalla tavalla yleensä kyykyssä ollen nostaen itseään käsillä. Jossain välissä saa seistä ja silloin pitää liikkua puolen tatamin mittaisin askelin ja saumojen päälle ei saa astua.

Keskuksen Sato-san on seremonian alalla aika ekspertti ja kuuluu johonkin tiettyyn teeseremonian koulukuntaan. Tässä pukeutuneena teeseremoniaan soveltuvaan kimonoon. Kimonossa on perheen tunnukset painettuna ja kaikki. Hihat toimivat taskuina.

Koska seremonian aikana ei kehdannut ottaa kuvia, niin tässä pari kuvaa kuivaharjoittelusta edelliseltä päivältä. Näin sitä ringissä istutaan ja siemaillaan teetä. Istuma-asento on hirvittävän tuskallinen. Ennen juontia kuuluu ensin kääntää kuppia tietty määrä jotta kuvio on oikeassa asennossa. Juonnin jälkeen kuuluu ihastella kupin kuvioita.

Yleensä kuvioihin kuuluu myöskin kukka-asettelua ja kaligrafiaa. Tässä menossa seremoniaa edeltävää kaligrafian kunnioitusta ja ihastelua.

Vaikea tätä on kunnolla selittää, mutta jospa nuista pikku asioista saisi kuvan minkälaisesta touhusta on kyse. Henkilökohtainen tulkintani on että keskitytään pieniin asioihin ja hiotaan niiden suoritus huippuunsa ja saadaan tässä ajatus pois muista asioista ja "väkisin" rauhotutaan. Ehkä siinä sitten voi oppia jotain syvällistä elämästä...

No comments: