Tämän ajanjakson hallitsijat arvostivat myös buddhalaisuutta, mikä lienee syynä temppelien suureen määrään. Tekivät myös erinomaisia katanoita (japanilainen miekka) tällöin.
Kerrottakoon tähän hengenvetoon sitten vielä keisarista. Japanissahan on kaksi vallitsevaa uskontoa: buddhalaisuus ja shintolaisuus. Buddhalaisuus tuli Japaniin jostain aasiasta mistä liekään ja shintolaisuus on japanin oma "shamanistinen" uskonto. Käytännössä aikojen saatossa näiden molempien piirteet ovat sekoittuneet toisiinsa ja monessa paikassa buddhalaiset ja shintolaiset temppelit sijaitsevat vieri vieressä ja minun silmään rituaalit näyttävät kovasti samanlaisilta. Joka tapauksessa keisari on shintolaisuuden pääjehu. Lisäksi keisaria pidettiin yleisesti jumalana toiseen maailmansotaan asti. Tässä syy minkä takia japanilaiset taistelivat vallan vimmalla hengestään välittämättä toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen antautumisehtoihin kuului että keisarin piti ilmoittaa, ettei hän ole jumala vaan tavallinen ihminen. Arvatenkin tämä oli aikamoinen järkytys kansalle, mutta ihan hyvinhän siitä taisivat selvitä loppujen lopuksi.
Siinäpä vähän perustriviaa.
Ensimmäinen ja mielestäni hienoin temppeli. Täältä löytyi mm. pitkät rivit pieniä patsaita. En todellakaan tiedä, mutta tekisi mieleni arvata että kukin patsas on muistomerkki yhdelle henkilölle.
Näin arvasin huomattuani että jotkin patsaat on puettu mitä ihmeellisimmin tavoin. Ilmeisesti koristeltuna tavaroilla jotka muistuttavat ko. henkilöstä.
Lähistöltä löytyi temppeli jossa oli pieniä eläinpatsaita - osa hauskasti luontoon siroteltuna - ja joista myöskin osalla oli "vaatteita". Tähän en uskalla nyt mitään sanoa...
No tämä on ainakin takuulla buddhan patsas. Japanin toiseksi suurin, valettu pronssista 1252, 13.35 metriä korkea ja painaa 121 tonnia. Jossain tässä ympärillä oli alunperin myöskin temppeli mutta vuonna 1498 hyökyaalto vei sen mukanaan ja jäljellä on enää perustukset.
Kuka ei kuulu joukkoon? Ison buddhan temppelin ulkopuolella muutama japanilainen englannin kielen opiskelija tarjoutui esittelemään paikkaa ilmaiseksi treenatakseen englannin kielen taitoja. Kertoivat että kuvassa takana oleva rakennus sijaitsi alunperin Koreassa, mutta joku neropatti sai oivalluksen siirtää sen Kamakuraan ja siinähän se nyt möllöttää vieläkin.
No comments:
Post a Comment