Ramen on Japanilainen ruoka, joka niinkuin suurin osa japanilaisista ruoista, ei ole japanista ensinkään vaan kotoisin kiinasta. Ramen-sana viittaa tietyn sorttisiin nuudeleihin, jotka tarjotaan joko soija-pohjaisessa tai miso-pohjaisessa liemessä. Tällaisenaan ei kovinkaan erikoisen makuinen, mutta sitten päälle voidaan laittaa pizzamaisesta ihan mitä huvittaa. Yleensä laitetaan jokunen lihaviipale tai sipulia tai maissia tai soijaituja tai keitetty kananmuna. Tässäpä englannin kielellä tietoa.
Tähän ruokaan on ehtinyt aika lailla tykästyä varsinkin kun käymme Enricon kanssa joka tiistaina syömässä ramenit jossain päin Hitachia. Näitä ravintoloita on Paljon ja aika usein ne ovat todella surkeita lääviä. Siksipä niitä onkin hauska käydä läpi yksi kerrallaan ja etsiä parasta ramenluolaa.
Mutta syy, miksi kerron tästä tänä päivänä on että tuli käytyä ramen-museossa. Paperimassasta oli rakennettu kaupunki, joka oli mallintavinaan 40-luvun japania. Kaupungista löytyi 7 ramen-ravintolaa joista jokainen tarjosi eri puolilta Japania löytyviä eri koulukuntien ramenia.Söin Hokkaido-style-ramenin.
No comments:
Post a Comment